02 touko Esimerkkitapauksia – edunvalvontavaltuutukseen vaikuttavat lakimuutokset voimaan 1.5.2026
Edunvalvontavaltuutuksesta annettua lakia ja Holhoustoimilakia on muutettu ja muutokset ovat tulleet voimaan 1.5.2026. Muutosten tavoitteena on keventää edunvalvojan toiminnan valvontaa ja hallinnollista taakkaa sekä edistää valtuuttajan/ päämiehen itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Joiltain osin lakimuutokset koskevat myös vanhoja edunvalvontavaltakirjoja ja tämän vuoksi omien valtakirjojen mahdollinen päivitystarve on hyvä varmistaa. Varsinaisista lakimuutoksista on kummastakin laadittu oma lyhyt blogikirjoitus ja tässä kirjoituksessa on esitetty kaksi kuvitteellista esimerkkitarinaa.
Esimerkki 1.
“Matti, kesämökki ja hyvä tarkoitus”
Matti on 67-vuotias. Hän teki edunvalvontavaltakirjan 1.5.2026 jälkeen niin sanotusti varmuuden vuoksi, kuten on suositeltu. Valtuutetuksi hän nimesi tyttärensä Annan. Asiakirja tuntui silloin selkeältä ja järkevältä: “Hoida asiani, jos minä en enää pysty.” Matti omistaa myös kesämökin. Matin ajatus oli aina ollut se, että mökki pidetään suvussa, eikä sitä myydä tai korkeintaan myydään aivan viimeisenä keinona, jos rahaa oikeasti tarvitaan Matin hoitoihin. Tästä ei kuitenkaan otettu valtakirjaan mitään mainintaa. Ei tullut mieleen. Ei kukaan kysynyt. Ei asia tuntunut ajankohtaiselta.
Mitä sitten tapahtuu?
Matti saa loppuvuonna 2026 vakavan sairaskohtauksen eikä enää kykene hoitamaan asioitaan. Edunvalvontavaltuutus vahvistetaan. Anna hoitaa isänsä asioita parhaaksi katsomallaan tavalla. Hoitokulut kasvavat. Raha huolestuttaa. Uuden lain mukaan (1.5.2026 alkaen) Annalla on oletusarvoisesti oikeus myydä kiinteistö ilman nimenomaista kieltoa valtakirjassa. Matin valtakirjassa ei ole myynnistä mitään mainintaa. Anna toimii vilpittömässä mielessä. Kesämökki myydään nopeasti hyvään hintaan. Kun Matti myöhemmin toipuu osittain, asia selviää hänelle. Matti on järkyttynyt, koska hänen tarkoitus oli, että mökkiä ei myydä. Juridisesti on kuitenkin toimittu oikein.
Missä kohtaa tämä olisi voitu estää?
Yhdellä lauseella valtakirjassa: “Valtuutetulla ei ole oikeutta myydä omistamaani kesämökkikiinteistöä.” Tai vaihtoehtoisesti: “Kiinteän omaisuuden myynti sallitaan vain hoitokulujen katteeksi ja viimeisenä keinona.”
Näitä ei kirjattu, koska kukaan ei ollut osannut kysyä Matilta oikeita kysymyksiä valtakirjan laatimisen yhteydessä.
2. Mitä tämä kertoo lakimuutoksista?
Lakimuutos ei tee valtuutetusta pahaa, eikä se tee vanhoista valtakirjoista automaattisesti huonoja. Se tekee olettamisesta vaarallisempaa.
3. Yhteenveto: mitä muuttui ja miksi sillä on merkitystä
| Mitä muuttui 1.5.2026 | Mitä se merkitsee sinulle |
| Kiinteistön myyntioikeus on oletusarvo | Jos et rajoita asiaa, valtuutetulla on laajat valtuudet |
| Nimenomaista mainintaa ei enää vaadita | Hiljainen tahto ei riitä – asiat on kirjoitettava auki, mikäli toiveita tai ehtoja on omassa mielessä |
| Muutos koskee vain uusia valtakirjoja | Vanhoja ei tarvitse uusia, mutta ne kannattaa tulkita uudestaan ja päivittää tarvittaessa |
| Painopiste siirtyy valtakirjan sisältöön | Laatu ja täsmällisyys ratkaisevat enemmän kuin koskaan |
4. Mikä on tärkein oivallus?
Hyvä edunvalvontavaltakirja ei ole pitkä, vaan se on täsmällinen.
Hyvä edunvalvontavaltakirja vastaa etukäteen sellaisiin kysymyksiin, joita ei haluta käydä läpi ja selvitellä kriisitilanteessa.
1.5.2026 jälkeen tärkein kysymys ei ole: “Onko valtakirja tehty?” vaan: “Sanooko se sen, mitä oikeasti tarkoitit?”
Kiinteistön myynnin estäminen vanhan valtakirjan perusteella
Lähtökohta
Uusi 20 § (oletusarvoinen myyntioikeus) koskee vain 1.5.2026 jälkeen laadittuja valtakirjoja. Vanhoihin valtakirjoihin sovelletaan edelleen vanhaa lakia, jonka mukaan kiinteistön myynti edellyttää nimenomaista mainintaa valtakirjassa.
Käytännössä tämä tarkoittaa:
| Tilanne | Vanha valtakirja | Uusi valtakirja (1.5.2026 alkaen) |
| Valtakirjassa ei mainintaa kiinteistöstä | Myynti ei onnistu (ilman DVV lupaa) | Myynti onnistuu oletusarvoisesti |
| Valtakirjassa on myyntioikeus | Myynti onnistuu | Myynti onnistuu |
| Halutaan estää myynti | Ei tarvitse tehdä mitään – myynti ei onnistu ilman mainintaa (poikkeuksena DVV:n lupa) | Pitää kirjata kielto erikseen |
Tilanne on siis lakimuutoksen myötä kääntynyt ns. päälaelleen: kun aiemmin myyntiin piti olla nimenomainen valtuutus valtakirjassa, niin nyt myynnin estämiseksi pitää olla nimenomainen kielto valtakirjassa.
Esimerkki 2.
“Leena, lapsenlapset ja hyvä aikomus”
Leena on 74-vuotias. Hän teki edunvalvontavaltuutuksen jo vuosia sitten. Valtuutetuksi hän nimesi poikansa Mikon. Ajatus oli yksinkertainen ja lämmin: “Jos minä en enää itse pysty, Mikko kyllä hoitaa asiani järkevästi.” Leenalla on kolme lapsenlasta. Hän on aina antanut heille rahalahjan syntymäpäivänä ja jouluna. Ei mitään suurta – mutta säännöllisesti ja tasa-arvoisesti.
Valtakirjaan kirjattiin kohta:
“Valtuutettu saa antaa tavanomaisia lahjoja.” Kirjaus tuntui silloin aivan riittävältä.
Mitä sitten tapahtuu?
Vuonna 2027 Leenan muistisairaus etenee. Edunvalvontavaltuutus vahvistetaan, ja Mikko alkaa hoitamana äitinsä raha-asioita. Joulun lähestyessä Mikko tekee niin kuin Leena on aina tehnyt eli siirtää kullekin lapsenlapselle rahalahjan. Pian tämän jälkeen DVV pyytää Mikolta selvitystä tilitapahtumista ja siitä, mihin lahjoitukset perustuvat, ja miten ne on yksilöity valtakirjassa.
Missä kohtaa ongelma syntyy?
Uuden lain mukaan (1.5.2026 alkaen) valtuutettu saa antaa lahjoja vain, jos:
lahjojen perusteet on yksilöity valtakirjassa
lahjat ovat tavanomaisia ja taloudellisesti vähäisiä.
Mutta mitä tarkoittaa tavanomainen, minkä suuruinen se on, kenen näkökulmasta arvioituna ja kenelle on lupa lahjoittaa. Tällaisten kysymysten tulkinnasta pyritään lakimuutoksilla eroon ja siksi lahjoitukset on 1.5.2026 alkaen yksilöitävä valtakirjassa tarkasti.
Leenan valtakirjassa ei lue kenelle lahjoja saa antaa, milloin, eikä enimmäiseuromäärää.
Mikko toimi vilpittömästi ja äitinsä tahdon mukaisesti. Mutta juridisesti lahjoitusten sallittavuus jää epäselväksi. Tilanne, jonka piti olla helppo ja inhimillinen, muuttuu selvittelyksi, tulkinnaksi ja pahimmillaan jälkikäteen riidanalaiseksi.
Miten tämä olisi ollut estettävissä?
Yhdellä täsmällisellä kirjauksella, esimerkiksi:
“Valtuutettu saa antaa puolestani lapsenlapsilleni syntymäpäivä- ja joululahjoina rahalahjoja, enintään 300 euroa per henkilö vuodessa.” Tai: “Valtuutetulla on oikeus jatkaa vakiintunutta lahjakäytäntöäni alenevassa polvessa oleville sukulaisilleni.” Tahto oli olemassa. Sen kirjaaminen valtakirjaan jäi vain liian yleiselle tasolle.
Mitä tästä opimme?
Lakimuutos ei kiellä lahjoittamista. Se vaatii täsmällisyyttä. Hyvä tarkoitus ei yksin riitä, jos asiakirja on epäselvä.
Elina Saari
Asianajaja