Miksi avioehtosopimus?

Puolisoille syntyy avio-oikeus toistensa omaisuuteen, kun he solmivat avioliiton tai rekisteröivät parisuhteen. On syytä muistaa, että avioliitossa puolisoiden varat ja velat ovat erilliset. Kun avioliitto tai rekisteröity parisuhde purkautuu avioeron tai puolison kuoleman vuoksi, avio-oikeus realisoituu ja merkitsee tuolloin oikeutta saada omaisuuden osituksessa puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä. Avioliiton aikana puolisoiden varat ja velat ovat nimiperiaatteen mukaisesti heidän omiansa. Avioehtosopimuksella puolisot voivat sopia etukäteen, että heidän yhteisen omaisuuden säästöä ei jaeta avioliittolain pääsäännön mukaisesti tasan tai että jokin tietty omaisuuserä, esimerkiksi perintönä tai lahjana saatu, ennen avioliittoa hankittu tai yritystoimintaan liittyvä, jää osituksen ulkopuolelle. Esimerkiksi yritystoiminnan jatkumisen kannalta avioehtosopimus voi olla ehdoton edellytys.

Miksi avioehtosopimus?

– Voi poistaa kokonaan avio-oikeuden tai rajoittaa sen vaikutusta,

-Voi suojata esimerkiksi omaisuutta, jonka haluaa säilyttää omassa suvussaan tai jonka on perimässä tai perinyt tai saanut lahjana tai omistanut jo ennen avioliittoa,

– mahdollistaa yritystoiminnan jatkumisen,

– Suojautumista asioilta, mitkä eivät ole olleet puolisoiden ennakoitavissa,

– Vältytään viiveiltä ja säästetään rahaa,

– Osituksen sovittelu on poikkeussäännös, joten asiat kannattaa etukäteen valmistella siten, että avioliiton päättyessä tiedetään, miten omaisuus jaetaan. Avioehtosopimus on yksi instrumentti tähän.

-Voi tehdä lisäksi myös sopimuksen avioeron varalta siitä, kuinka omaisuus osapuolten kesken käytännössä jaetaan.

Puolisoiden kannalta avioehtosopimuksen tarpeellisuus kannattaa keskustella ja miettiä yhdessä asianajajan kanssa. Tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat paitsi puolisoiden ajatukset, niin myös varallisuussuhteet, lahjat ja perinnöt, yritystoiminta, yhteiset lapset ja mahdollisesti lapset eri liitoista jne.  Avioehtosopimus tehdään kirjallisesti. Se päivätään ja allekirjoitetaan. Tämän lisäksi kahden esteettömän henkilön on allekirjoitettava avioehtosopimus. Avioehtosopimus on rekisteröitävä Digi- ja väestötietovirastossa. Asianajajamme voi hoitaa rekisteröintihakemuksen puolestanne.

Avioehtosopimuksen voi tehdä jo ennen avioliiton solmimista ja toimittaa Digi- ja väestötietovirastolle jo etukäteen, mutta se rekisteröidään vasta avioliiton tultua voimaan. Avioehtosopimuksen voi tehdä myös missä vaiheessa avioliiton aikana tahansa. Sen tulee kuitenkin olla rekisteröity Digi- ja väestötietovirastossa ennen avioeron vireille tuloa tai avioliiton purkautumista puolison kuolemaan.

Avioehtosopimuksen laatiminen on varsin pieni ja edullinen investointi mahdollisesti kalliin riidan välttämiseksi.

Elina Saari

Asianajaja