Tieoikeus ja intressipunninta

Onko tieoikeuden perustamisessa tärkeämpää hakijan kustannussäästö vai rasitetun tilan haitan minimointi? Jos saat kutsun yksityistietoimitukseen, niin oman oikeusturvasi vuoksi ja oikeudenmenetysten välttämiseksi toimitukseen kannattaa aina osallistua ja huolehtia siitä, että toimituksessa tulee varmasti kuulluksi. Avustajan käyttäminen jo tietoimituksessa on usein kannattavaa, koska tietoimitusvaiheessa vaikutusmahdollisuudet asiaan ovat huomattavasti paremmat kuin vasta muutoksenhakuvaiheessa eli asiaa maaoikeudessa käsiteltäessä.

 

Maanomistaja – ole tarkkana yksityistietoimituksessa

Asiassa on kysymys tieoikeuden perustamisesta ja tielinjauksen intressipunninnassa huomioon otettavista seikoista sekä intressipunninnasta tieoikeutta hakevan kiinteistön (mahdollisimman edullinen rakentamiskustannus) ja rasitetun kiinteistön (haitta, muun muassa tilan pirstaloituminen) välillä. Asiassa on kysymys ennen kaikkea siitä, voiko pelkästään metsätilan rakentamattomuus johtaa automaattisesti siihen tulkintaan, että tieoikeus metsätilan läpi ei aiheuta tälle tilalle yksityistielaissa tarkoitettua haittaa. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, kuinka paljon tien rakentamiskustannusten määrälle on annettava painoarvoa ja olennaisena kysymyksenä se, onko tieoikeutta hakevalle kiinteistölle aiheutuva kustannussäästö tärkeämpi kuin rasitetulle kiinteistölle aiheutuva haitta kuten tilan pirstoutuminen.

Yksityistielain 4 §:n mukaan kiinteistölle on annettava tieoikeus, jos kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttöä varten on tärkeätä saada kulkuyhteys toisen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa haittaa millekään kiinteistölle. Tieoikeus on perustettava mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti siten, että tien tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja että tiestä tai sen käyttämisestä ei aiheudu ympäristölle tarpeetonta haittaa eikä kenellekään suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä.

 

Hakijatilan kustannussäästö vai rasitetun tilan haitan minimointi

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2008:101 todennut, että tieoikeuden etujen ja haittojen kokonaisarvioinnissa huomioon on otettava kaikki edellä mainitut ja laissa tarkoitetut asiaan vaikuttavat seikat.

Käytännössä asia ei kuitenkaan aina mene edellä tarkoitetuin tavoin ja maanomistajan on syytä olla jo yksityistietoimituksessa tarkkana. Maaoikeus on kesäkuussa 2025 antamallaan tuomiolla perustanut tieoikeuden naapuritilalle kulkemista varten metsänomistajan tilan läpi ja maaoikeus on tuomionsa perusteluissa todennut, että koska toimituksessa vahvistettu tievaihtoehto kulkee rakentamattoman metsätilan läpi, siitä ei yksityistielain tarkoittamassa mielessä voi aiheutua huomattavaa haittaa naapuritilalle.  Tämä on kestämätön ajatusmalli ja virheellinen perustelu. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että tieoikeuden voisi aina perustaa toisen tilan läpi pelkästään sillä perusteella, että kyseessä on rakentamaton metsätila. Yksityistielaissa tarkoitettua haittapunnintaahan ei tarvitsisi tehdä, koska tuomion mukaisesti ajateltuna metsätilalle ei voi aiheutua laissa tarkoitettua haittaa, jos metsätila vain on rakentamaton. Tuomio ja tällainen tulkinta johtaisi valtakunnallisesti metsänomistajien kannalta kestämättömään ja kohtuuttomaan lopputulemaan. Laissa tarkoitettu ja oikeuskäytännössä vahvistettu intressipunninta jäisi kokonaan tekemättä, jos lähtökohta olisi aina se, että laissa tarkoitettua haittaa ei aiheudu, jos vain metsätila on rakentamaton.  Todettakoon, että maaoikeuden ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.

 

 

Elina Saari

Asianajaja