Virheellinen katkonta & vahingonkorvaus

Virheellinen katkonta & vahingonkorvaus

Metsänomistajan kannalta Turun hovioikeus antoi 4.7.2019 mielenkiintoisen ratkaisun, joka tosin ei vielä tätä artikkelia kirjoitettaessa ole lainvoimainen. Hovioikeus velvoitti ostajana olleen metsäyhtiön maksamaan metsänomistajalle vahingonkorvausta. Kyse oli paitsi katkonnan ohjepituuksista ja siitä, katkotaanko puu tukki- vai kuitupuuksi, jolla on iso merkitys myyjän kannalta, myös käännetystä todistustaakasta.

Turun hovioikeus 4.7.2019 S 18/687

Hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko UPM noudattanut metsänhakkuusopimusta niiltä osin, kun kysymys oli ollut puutavaralajeittain määritellyistä katkonnan ohjepituuksista, jotka vaikuttavat siihen, katkotaanko puu tukki- vai kuitupuuksi. Puiden katkontatapa vaikuttaa niistä saatavaan kauppahintaan. Hovioikeuden käsityksen mukaan asiassa oli kysymys katkontaa koskevasta metsänhakkuusopimuksen tulkintaa koskevasta riidasta, jonka käsittelyä ei ole rajattu puutavaran mittauksesta annetun lain mukaiseen viralliseen mittaukseen. Kysymys oli myös todistustaakan jaosta. Esitetyn selvityksen perusteella ei ole varmuudella pääteltävissä, mikä on ollut syy tukkisaannon tavanomaista vähäisempään määrään. Metsänomistaja on kuitenkin esittänyt varteenotettavan näytön siitä, että syynä ei ole ollut leimikon laatu vaan puiden katkontatapa. Hovioikeus katsoi myös, että UPM:llä olisi ollut mahdollisuus esittää omasta puolestaan selvästi parempaa näyttöä katkonnasta kuin metsänomistajalla. Näissä olosuhteissa hovioikeus katsoi metsänomistajan esittämän näytön riittäväksi osoittamaan kanneperusteen oikeaksi ja UPM on siten vastuussa sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta metsänomistajalle.

Sopimukset ja katkonta

Puukauppa on sopimuksiin perustuvaa kauppaa. Puutavaranmittauslaki tavallaan soveltuu ja ei sovellu katkontaan. On kuitenkin erotettava toisistaan katkonta ja mittaus. Hovioikeudessa kyse oli nimenomaan katkonnasta. Metsänomistajan mukaan virheellisestä katkonnasta, mikä tekee katkonnasta sopimuksenvastaisen. UPM:n mukaan asiassa oli kysymys mittauserimielisyydestä, minkä vuoksi metsänomistajan olisi tullut vaatia virallista mittausta määräajassa ja tämän laiminlyötyään metsänomistaja olisi menettänyt oikeutensa ajaa mittauserimielisyyteen liittyvää kannetta.

Katkonta on sopimukseen perustuvaa: puukauppasopimuksessa eli hakkuusopimuksessa sovitaan, millä tavalla puutavaraa katkotaan, minkälaisia puutavaralajeja tehdään, millaisia pölkkypituuksia tehdään eli sovitaan ehdot, pituudet, läpimitat ja hinta. Mittaus tarkoittaa sitä, miten mitataan. Metsänomistajan käsityksen mukaan, jonka kannan hovioikeuskin katsoi perustelluksi, tässä tapauksessa ei ollut kyse mittauserimielisyydestä.

Tässä tapauksessa kyseessä oli pystykauppa eli hakkuuoikeuden luovuttaminen ostajalle: ostajalla on oikeus hakata puut tietyltä alueelta. Ostaja laatii hakkuusopimuksen omille sopimuspohjilleen ja omien ehtojensa mukaisesti. Tavallinen metsänomistaja ei voi tähän juurikaan vaikuttaa.

 

Lähtökohta: katkonnassa arvokkaimpia osia otettava maksimimäärä

Oleellisin asia puukaupassa on, että hakkuusopimuksessa määritetään, minkälaisia puutavaralajeja pitää muodostaa sopimuksen mukaisesti (lajit, hinnat, mitat ja laadut). Aina tehdään kalleinta artikkelia niin paljon, kun puusta tulee, sitten seuraavaksi arvokkainta jne. Ostaja ei saa tehdä mitä haluaa, vaan sen mukaan, miten tulee arvokkaimpia osioita. Tämä on sopimuksen lähtökohta ja periaate, joka on metsäalan yleinen käytäntö. Tätä ei välttämättä ole mihinkään kirjoitettu, mutta tämä toimintaperiaate- ja tapa on kaikkien alalla toimivien tiedossa ja tätä pidetään itsestään selvänä. Eli puunostajalla on oikeus tehdä sopimuksenmukaisia puutavaralajeja ja oikeuksia toteuttaa sopimusta lukuisilla erilaisilla katkontayhdistelmillä, mutta tästä ostajan valinnanvapaudesta huolimatta rungot on aina katkottava niin, että arvokkaimpia osia otetaan maksimimäärä, sitten toiseksi arvokkaimpia jne. Koko puukaupan ja sopimusten lähtökohtana on, että runkojen arvo maksimoidaan.

Jokaisesta yksittäisestä rungosta katkotaan erilaisia puutavaralajikkeita edellä esitettyjen perusteiden lähtökohdasta (arvokkaimmat ensin). Lähtökohtaisesti katkonnan tekee kone sen mukaan, millaiset katkontaparametrit ja ohjeet (apteeraus, matriisit) sille annetaan. Nämä ohjeet antaa aina ostaja. Myyjä ei voi tähän vaikuttaa, eikä myyjällä ole edes mahdollisuutta saada näitä tietoja. Tällä katkonnan ohjauksella määritetään täysin se, mitä tehdään. Näin ollen on loogista, että ostajalla on vastuu siitä, että katkontaohjeet vastaavat puukauppasopimusta. Myyjällä ei ole edes mahdollisuutta saada katkonnanohjaustietoja, joita puunostajat pitävät liikesalaisuuksina. Myyjä tietää vain mitat, jotka on sovittu sopimuksessa. Myyjän on mahdotonta tarkistaa, syötetäänkö matriisit oikein.

Näytöstä ja todistustaakasta

Myyjän ainoa reagointitapa on jälkikäteinen ja jälkikäteinen arviointi tapahtuu asiakirjatarkastelun perusteella, koska katkotut puut eivät ole enää tarkasteltavissa.

Sopimusperusteisessa korvausvastuussa, josta tässä tapauksessa oli kysymys, lähtökohtana on, että vahingonkärsijän on näytettävä sopimusrikkomus ja vahingon määrä. Tuottamus oletetaan sopimusrikkomuksen perusteella. Todistustaakka voidaan kuitenkin asettaa näyttömahdollisuudet selvittämällä myös sille osapuolelle, jolla katsotaan olevan helpompi esittää todistelu omaksi edukseen kuin vastapuolella omalta kannaltaan (käännetty todistustaakka). Oikeuskäytännössäkin näyttömahdollisuudet on otettu huomioon todistustaakkaa asetettaessa. Näyttömahdollisuuden perusteella oletetulla sopimusrikkomuksen tekijällä on parempi tai jopa yksinomainen mahdollisuus esittää selvitys asiasta. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa todistemateriaali on sen osapuolen hallussa, jonka puolella tapahtuneesta sopimusrikkomuksesta väitetään olevan kysymys. Näyttötaakka on tarkoituksenmukaisinta ohjata sille osapuolelle, jolla on parhaat mahdollisuudet esittää näyttö. Hovioikeudessa tuli ilmi, että UPM:llä on hallussaan hakkuukoneen katkontamatriisit, joista olisi riidattomasti selvitettävissä, onko puiden katkonnassa käytetty sopimuksessa sovittuja katkontaa koskevia määreitä. Samoin UPM:llä on hallussaan tukkeja koskevat sahojen laatupalautteet, joista ilmenisi, onko sahalle viedyissä tukeissa ollut UPM:n väittämiä virheellisyyksiä. Näitä ei ole metsänomistajalle eikä hovioikeudelle esitetty. Tällä perusteella ja näissä olosuhteissa hovioikeus katsoi metsänomistajan esittämän näytön riittäväksi osoittamaan kanneperusteen oikeaksi ja UPM on siten vastuussa sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta metsänomistajalle.

Lopuksi

Useat metsänomistajat ovat havainneet, että erityisesti nykyisessä markkinatilanteessa katkonnan kanssa on ollut ongelmia ja lisäksi katkontaa on vaikea oikeudessa jälkikäteen todentaa. Mikäli Turun hovioikeuden tuomio jää pysyväksi, se on alalla periaatteellisesti erittäin merkittävä. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, mutta muutoksenhakuun tarvitaan Korkeimmalta oikeudelta (KKO) valituslupa. Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samalaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia KKO:n ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu perusteltu syy.

 

Asianajaja Elina Saari toimi metsänomistajan asiamiehenä hovioikeudessa.